Miksei sinun koiriasi näy näyttelyissä… osa 2

 

frida-007

”Mikään ei v*tuta niin, kuin huonommalle häviäminen”. Tämän kuolemattoman totuuden lausui edelleen aktiivinen berninpaimenkoira- ja näyttelyharrastaja 08.06.1997 klo 00:15. Tämä totuus pätee erityisestisilloin, kun sijoittelu tapahtuu muun, kuin koiran ”ansioiden” mukaan. Tällaisia tilanteita valitettavasti joutuu silloin tällöin kohtaamaan, erityisesti kymmenen viimeisen vuoden aikana. Seuraavassa muutamia omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä aiheesta.

Ilmoitin koirani ryhmänäyttelyyn, jossa oli tuomarina ensimmäistä kertaa rotua arvostellut tuomari. Koirallani oli useita serttejä alle 2-vuotiaana ja se olisi tarvinnut vielä yhden aikuissertin. Kun narttujen avoin luokka alkoi, paikalla näytteilleasettajana koirineen ollut tuomari asettui istumaan kehän laidan penkille. Koirani arvosteleminen kesti ja kesti, arvosteleva tuomari punotti ja pyyhki hikeä kasvoiltaan, kunnes kesken arvostelun hän otti kymmenen sekunnin katsekontaktin kehän laidalla tarkkailevaan näytteilleasettajatuomariin. Erikoinen ja ennen kokematon pysähtynyt tilanne! No, arvostelu lopulta valmistui ja koirani sai sinisen nauhan – ainoa sininen koko urallaan! Pian tuon jälkeen koirani sitten kuitenkin valioitui!

Kansainvälisen näyttelyn narttujen avoimen luokan kilpailuluokassa oli minun narttuni lisäksi suomalaisen kasvattajatuomarin kasvattama, omistama ja esittämä narttu. Minun koirallani oli nuori ja erittäin taitava handleri, joten esittämisestä ei ollut kyse. Näiden kahden koiran sijoittelu kesti 10-15 minuuttia – tuomari juoksutti ja seisotti moneen kertaan, pyyhki hikeä otsaltaan ja raastoi hiuksiaan. Ja taas uudestaan, ilmeisesti hän heitti arpaa mielessään, tehdäkö oikea vai viisas ratkaisu! No, hän valitsi viisaasti – ja taas kerran minun koirani menetti serttimahdollisuuden, mutta ei sitä saanut tämä toinenkaan koira! Minun koirani valioitui sitten pian tämän jälkeen, tämä toinen – kasvattajatuomarin koira – jäi koko urallaan yhteen serttiin.

Kansainvälisessä näyttelyssä oli berninpaimenkoirilla kotimainen tuomari. Ilmoitin koirani ensimmäiseen avoimen luokan näyttelyynsä tavoittelemaan vielä tarvittavaa yhtä aikuisserttiä. Koira oli parhaimmassa näyttelykunnossaan ja oli muutamaa viikkoa aikaisemmin saavuttanut ulkomaisen voittajatittelin. Se esiintyi ehkä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Arvostelun aikana tuomarilla oli erikoiset, käynnissä olevaan arvosteluun millään lailla kuulumattomat puheet ja siitä aavistelin, mitä tuleman piti! Koirani sai sinisen nauhan ja arvostelukertomuksesta en oikein tunnistanut koiraani! Koska punaisia oli vain kolme, ”jouduimme” vielä menemään kilpailuluokkaan yhdessä usean muun sinisen nauhan koiran kanssa. Koirani sijoitettiin neljänneksi ja kun kolme punaisen nauhan koiraa oli sijoiteltu, kysyi kehäsihteeri annettavien vaaleanpunaisten määrää. Annetaan voittajalle, tai annetaan kahdelle ensimmäiselle, totesi tuomari. Sitten hän huomasi minut neljännellä paikalla, jolloin hän jatkoi – annetaan SA kaikille kolmelle! Parin viikon kuluttua koirani sai tuon puuttuvan sertin cacibin kera – reilun kuukauden sisällä se sai kolme serttiä ja kolme cacibia!

Lisäksi tuohon edellä mainittuun kuukauden jaksoon sisältyi todella uskomattomalta kuulostava episodi, josta seuraavassa osassa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: