Miksei sinun koiriasi näy näyttelyissä 4 – Tampereen jälkeen

Edellä mainitun Tampereen näyttelyn jälkeen lähetin tuomari Uschi Eisner’ille pu/pn-videon ja viestin, jossa empatioin häntä näyttelyn ”ikävän” ilmapiirin vuoksi. Oli se varmaan hänellekin rankka päivä, kaiken muun lisäksi kontrolli koko ajan selän takana. Pyysin myös häntä halutessaan kommentoimaan näyttelyä ja viestiäni. Hän vastasikin haluavansa keskustella kanssani seuraavalla kerralla kehän jälkeen, kun osumme samaan näyttelyyn. Sähköpostitse hän ei halunnut kommentoida. Tuo tilaisuus järjestyi vasta vuoden kuluttua toukokuun Helsingin kv. näyttelyssä.

Noin viikkoa ennen tätä näyttelyä lähetin hänelle viestin kysyen mahdollisuutta tavata ja keskustella kehän jälkeen. Seuraavana päivänä hän vastasi tämän sopivan. Kehän lähestyessä loppuaan menin kehän laidalle odottamaan ja ”mamarazzit” virittelivät kameroitaan hieman kauempana. Aluksi hän ei ollut muistavinaan minua eikä oikeastaan koko kyseessä olevaa tilannettakaan. Sitten hän yht’äkkiä alkoi vakuutella, kuinka hän on vanhempi ja kokeneempi kuin Ylä-Mononen eikä hänen tarvitse ottaa vastaan määräyksiä Ylä-Monoselta. Siitä ei kuitenkaan tullut selvyyttä, mitä kehässä oikeasti tapahtui. Hän alkoi yllättäen muistaa yksityiskohtia, jotka sinänsä olivat merkityksettömiä. Huomasin pian, että hän noudatti suunniteltua strategiaa ja että keskustelua oli sen takia turha jatkaa. Pyysin häntä kuitenkin vielä kerran katsomaan sen videon ja palaamaan sähköpostitse asiaan, jos hänelle jotain selityksiä tulisi mieleen. Samalla päätin myös, että ellen saa uskottavaa selvitystä tapahtumien kulusta, tulen jatkamaan selvitystä toista tietä. Uschi Eisner vastasi yhtä tyhjänpäiväisesti kuin aikaisemminkin. Tämän jälkeen:

  • 15.7.2015 lähetin tarkan tapahtumakuvauksen videoineen kennelliiton puheenjohtajalle Helena Sunille kysyen, miten minun tulee toimia saadakseni siltä toimielimeltä, jolle tällaiset asiat kuuluvat, selvityksen, tapahtuiko tuossa näyttelyssä mitään ulkomuototuomarietiikan vastaista. Helena Suni ei vaivautunut vastaamaan.
  • 23.7.2015 kysyin Helena Sunilta, oliko hän saanut materiaalini, kun ei mitään ollut kuulunut. Hän vastasi lähettäneensä kirjeen näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnalle käsittelyä varten. Seuraava toimikunnan kokous on luultavasti syyskuussa.
  • 16.9.2015 kysyin em. toimikunnan sihteeriltä Paula Rekirannalta asiani käsittelyn sen hetkistä vaihetta.
  • 18.9.2015 em. toimikunnan puheenjohtaja Harri Lehkonen vastasi tutkineensa asian yhdessä sihteerin kanssa ja todenneensa, ettei asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Tämä oli ilmeisesti tapahtunut heinäkuun puolivälin tienoilla, mutta Harri Lehkonen ei ollut vaivautunut tiedottamaan asiasta minulle.
  • 24.9.2015 kommentoin Helena Sunille, että olin pyytänyt asianomaisen toimielimen päätöstä siitä, mitä oli mahdollisesti tapahtunut – Harri Lehkosen mielipidettä en ollut kysynyt, sen tiesin kysymättäkin. Ei vastausta!
  • 29.10.2015 lähetin kirjallisen pyynnön kennelliiton hallitukselle, että se saattaisi asiani käsiteltäväksi näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnassa. EI VASTAUSTA!!!

Tapahtumien kulku saa minut yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tuomarin ratkaisuihin vaikutettiin sopimattomalla tavalla. Uschi Eisner itse otti esille sen, että hänen ei tarvitse ottaa määräyksiä Ylä-Monoselta. Kuinka hänelle tulikaan mieleen sellainen! Itseasiassa hän ei SAA tuomaritehtäväänsä hoitaessaan ottaa vastaan määräyksiä keneltäkään. Suni ja Lehkonen tekivät kaikkensa salatakseen koko tapauksen, eivätkä uskaltaneet vielä asiaa toimikunnan käsittelyyn – siellähän olisi saattanut olla jäseniä, jotka olisivat halunneet selvittää asiaa! Erikoiselta kuulostaa myös, että Suni sanoo lähettäneensä asiani ko. toimikunnan käsittelyyn, mutta Lehkonen esti sen. Vimeon tilastointi tukee myös sellaista vaihtoehtoa, ettei Lehkonen ole juurikaan perehtynyt asiaan.

Valtaosa tuomareista toimii korkealuokkaisesti tehtäväkuvansa mukaisesti, mutta tuomareidenkin joukko on laaja. Tuomarikoulutuksessa saadaan tietoja ja valtuudet, mikä merkitsee myös valtaa. Viisaus ja vastuuntunto tulee olla omasta takaa – jos vastuuntunto on heikko, vallan käyttö voi merkitä mielivaltaa. Valitettavasti kähmintää on esiintynyt ja se näyttää yhä jatkuvan – ja kuten edellä olevasta selviää, se tapahtuu SKL:n suojeluksessa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: